Jos kaikki saadaan järjestymään, meillä on lähitulevaisuudessa Karjalohjan hyvinvointikeskus, jossa koko aluetta palvelevat oma lääkäri ja hoitaja sekä myös neuvola ja laboratoriopalvelut. Nyt se on enää meidän asukkaiden tuesta kiinni.


Ilman alueen asukkaiden tukea terveysaseman käynnistyminen ei onnistu

Uutisistakin olemme jo saaneet lukea (Länsi-Uusimaa 21.1.2026), kuinka julkiset ammatinharjoittajamalliin perustuvat lääkäripalvelut, hoitaja ja neuvolapalvelut näyttäisivät etenevän suotuisasti kohti niiden jatkumista. Nämä terveyspalvelut ovat tarkoitettu koko alueen asukkaille Anskusta Karjalohjalle ja Sammatista Saukkolaan asti -mistä vaan on kätevin matka. Kaikki ovat tervetulleita!

Terveyspalveluiden jatkuminen Karjalohjalla ei ole kuitenkaan vielä mitenkään itsestään selvä asia. Se on nyt suuresti kiinni meidän asukkaiden tuesta!

Neuvottelut Lohjan kaupungin kanssa terkkarikiinteistön siirtymisestä Karjalohja ry:n hallintaan on myös vielä kesken. Asiaa edistetään todella tarmokkaasti.

Meidän karjalohjalaisten ja kaikkien alueen asukkaiden on nyt nopeasti kerättävä rahoitusta terveysasemakiinteistön siirtymävaiheen ylläpitokustannuksia varten. Pidemmän ajan tavoitteena on saada riittävästi terveysalan vuokralaisia kattamaan kulut. Ylläpitokustannusten lisäksi rahaa tarvitaan jatkossakin kiinteistön vaatimiin huolto- korjaus ja perusparannustöihin. 

Kysymys on nyt siitä, pystymmekö me turvaamaan oman terveysaseman toiminnan sen toivottavasti käynnistyessä 1.4.2026. Palvelut tulevat todennäköisesti säilymään, jos terveysasemakiinteistö saadaan hankittua Karjalohja ry:lle asukkaiden terveyspalvelujen mahdollistamiseksi.

Nyt tarvitaan yhteistä tahtoa ja osallistumista. Tavoitteena on kerätä riittävä pääoma, jonka avulla terkkarikiinteistöä voidaan ylläpitää myös tulevaisuudessa. 

Jokaisen tuki on nyt arvokasta. 

Voit tukea liittymällä lisäämällä itsesi myös kannatusjäseneksi. Kannatusjäsenmaksut menevät lyhentämättöminä suoraan terveysaseman kiinteistön ylläpidon mahdollistamiseksi. 

Klikkaa alla olevaa linkkiä ja valitse lomakkeelta jäsenmaksuksi kannatusjäsen ja laita summa, jolla haluat tukea koko aluetta palvelevan terkkarin säilymistä Karjalohjalla.

https://karjalohja.fi/jasenhakemus/

Pidetään yhdessä terkkaripalvelut Karjalohjalla!

Jaa tämä Facebookissa: