Karjalohja ry:n järjestämä asukastilaisuus veti sankan joukon meitä karjalohjalaisia Seurojentalolle. Illan pääesiintyyjäksi kutsuttu kaupunginjohtaja Petra Ståhl kertoi lyhyesti kaupungin uudesta strategiasta ja hankkeista, mutta tärkeintä kaupunginjohtajan mukaan oli kuunnella karjalohjalaisten toiveita ja viedä niitä eteenpäin kaupungin hallinnolle.

Tästä syntyikin vilkas keskustelu, jossa esiin nousivat muiden muassa kaavoitusasiat, joihin karjalohjalaisilla olikin paljon toiveita. Samoin vuokra-asuntojen puute todettiin isoksi ongelmaksi alueen väestön kehitykselle, tulijoita kyllä olisi. Esille nousivat myös ekologiset periaatteet rakentamisessa ja hankkeiden toteuttamisessa, esimerkkinä Länsirata, jonka Lohjan kaupunginvaltuusto lopullisesti Lohjan osalta hyväksyi.

On pidettävä erittäin hyvänä asiana, että kaupunginjohtajalla on tahto kuunnella meitä kylien asukkaita. Pidetään tämä nyt alkanut yhteistyö positiivisessa vireessä jatkossakin ja kehitellään sitä hyvässä yhteistyöhengessä.

Informaatioluonteisessa avoimessa syyskokouksessa Karjalohja ry esitteli toimintasuunnitelmiaan ensi vuodelle. Yhdistyksen toimintakykyiseksi laajennettu hallitus esiteltiin karjalohjalaisille ja lähitulevaisuudessa hallituksen jäsenten esittelyt löytyvät verkkosivuiltamme Karjalohja ry -linkin alta.

Terveyspalveluiden jatkumisella hyvät näkymät, mutta töitä on tehtävä

Toinen illan pääaihe oli terveysaseman kiinteistön lunastaminen Lohjan kaupungilta. Tätä Karjalohja ry on valmistellut jo pidemmän aikaa ja vastaanotto Lohjan kaupungin päättäjien keskuudessa on ollut hyvä. Asiaan liittyy kuitenkin monia epävarmuutta tuovia seikkoja ja tiukka aikataulu.

Hankkeen eteenpäin viemiseksi yhdistys muodostaa työryhmän, jossa yhdistyksen edustajien lisäksi on mukana asiasta vastaava Lohjan virkahenkilö ja toiveena on myös, että saadaan mukaan myös LUVN:ilta asiaan liittyvä virkahenkilö. Tämä olisi tärkeätä, että tässä kiireisessä aikataulussa pystytään ottamaan oikeat askeleet oikeaan aikaan.

Illan puhujana ollut Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Länsi-Uudenmaan aluehallituksen jäsen Mikko Piirtola totesi, että meillä on kaikki mahdollisuudet saada ammatinharjoittajalääkäri tänne Karjalohjalle, jos vaan saadaan tilat järjestymään. Terveysasemakiinteistön saattaminen karjalohjalaisten haltuun saa myös laajaa kannatusta kaupungin päättäjien keskuudessa, eikä sille nähdä mitään esteitä. Erityisesti nostettiin myös esille, että karjalohjalaisten pitkään kestänyt aktiivisuus asiassa on suurelta osalta ollut tätä kehitystä mahdollistamassa.

Toiveissa siis on, että terkkaripalvelut jossakin muodossa meillä vielä jatkuvat. Karjalohja ry tekee töitä nyrkit savessa sen puolesta, tulevaisuus näyttää mihin karjalohjalaisten aktiivisuus vielä yltää.

Jussi Leppänen, kuvat Mikael Lehtonen